Ryhmäteatterin johtaja, ohjaaja Riikka Oksasen haastattelu on julkaistu Long Playssa.
Jutussa Riikka kertoo keväällä Hesarilla nähdyn The Poet of Finlandin sekä Suomenlinnan kesäteatterissa vielä elokuun ajan loppuunmyydylle katsomolle esitettävän Missä kuljimme kerran -näytelmän tekemisestä. Lisäksi Riikka puhuu vuoden alussa alkaneesta roolistaan Ryhmäteatterin uutena johtajana.
”Voi olla, että kuvittelen, mutta välillä tuntuu siltä että jos naistekijänä kertoo naistarinaa, sen pitäisi aina olla esimerkkitarina. Itseäni ei kiinnosta sellainen yhtään.”
Suna Vuoren kirjoittama artikkeli on vapaasti luettavissa verkossa ilman maksumuuria.